Tiukkaa tekee

vuoden kävijäennätyksen kanssa,

vaikka alkutalvesta olin vielä satavarma, että taidemuseomme tekee kuluvana vuonna kävijäennätyksensä. Taitaa kuitenkin käydä toisin. Toukokuuhun saakka tilastot näyttivät kuukausittain mukavasti plussaa, mutta kesällä suunta kääntyi laskuun. Muoti ja muodin historia ei purrut kävijöihin niin kuin olin kuvitellut. Syksyn Keitele -muotokuvatkaan eivät tuoneet suunnanmuutosta, vaikka syyskuisen lauantaipäivän avoimet ovet -tapahtuma keräsi paikalle parisen sataa vierailijaa. Tuoko sitten Anna WildRosen kollaasit ja esinekoosteet nostetta joulukuulle, on vielä arvailujen varassa. Ne, jotka ovat uskaltautuneet paikalle, ovat ihastuneet ikihyviksi Anna WildRosen omintakeiseen taiteelliseen esitystapaan. Mielikuvituksella ei ole tässä näyttelyssä rajoja, ei myöskään katsojan subjektiivisilla tulkinnoilla, ja eko-ajattelu/kierrätys on vahvasti tätä päivää.

Kollaasit ja esinekoosteet ovat nähtävillä Äänekosken taidemuseolla (Kuhnamontie 1) 30.1.2014 saakka, ti-to klo 12-15 ja su klo 12-16. Suljettu 24.-26.12. sekä 31.12.-1.1. Anna WildRosen vetämät työpajat starttaavat tammikuussa: to 16.1. ryhmät klo 10-12.30, klo 13-15.30 ja klo 17-19.30 sekä pe 17.1. klo 10-12.30 ja 13-15.30. Työpajassa vain materiaalimaksu 2€/osallistuja. Ilmoittautumiset viim. 15.1. mennessä taidemuseolle, puh. 0400 439 807 Marjo Ahola.



Anna WildRose, Matkalla, esinekooste vv. 2008-2013



Anna WildRose - kollaaseja ja esinekoosteita

Vuoden 2013 viimeinen vaihtuva näyttelymme avautuu tänään tiistaina 26.11. jolloin liitymme niiden runsaan sadan näyttelyn jatkeeksi, jotka Anna WildRose (Pirkko Toiviainen s.1951) on pitänyt kotimaassa ja ulkomailla vuodesta 1993 lähtien.

Annasta piti isona tulla taiteilija tai ehkä kirjailija. Hänestä tuli kuitenkin ensin lastentarhanopettaja, maailmanparantaja ja kolmen lapsen äiti. 1980-luvulla hän alkoi miettiä, mitä tehdä kaikesta siitä tavarasta, jonka ihmiset heittävät pois. 1990-luvulla hän alkoi tehdä poisheitetyistä, elinkaarensa päähän tulleista tavaroista taidetta, kollaaseja ja esinekoosteita.

Kollaasi on kuvataiteen tekniikka, joka syntyi 1900-luvulla kubismin myötä. Kollaasissa yhdistetään liimaamalla erilaisia materiaaleja samaan teokseen. Materiaaliksi voi valita melkein mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, tosin perinteisesti on käytetty mm. papereita, puuta, kangasta, kuituja, pahvia ja hiekkaa. Anna WildRose on laajentanut materiaalirepertoaaria moneksi, on nappeja, neppareita, höyheniä, sulkia, kiviä, lasihelmiä, korun osia, pitsejä, virkattuja liinoja, kasvien ja hedelmien siemenkotia, leikkikaluja, joulukoristeita ... mihin ikinä mielikuvitus vain ulottuu! Pintojen kiinnitysaineena toimii liisteri, vedessä turpoavia tärkkelys- tai selluloosayhdisteitä sisältävä liima. Annan taidetyöpajoissa upotetaan kädet kyynärpäitä myöten liisteriin!

Kollaasin variaatioksi voidaan kutsua assemblaasia eli esinekoostetta, joka on esineryhmästä kasattu teos, kaksiulotteisen kollaasin kolmiulotteinen vastine. Esinekoosteessa esineet ovat itsessään teoksen rakennusmateriaalia; paikallislehdessämme kuvailtiinkin, kuinka Anna WildRose oli esim. loihtinut hilloämpäristä hääkakun näyttelyn kookkaimpaan esinekoosteeseen "Elämän talossa on monta huonetta" (2010-2012).

Anna WildRose, Elämän talossa on monta huonetta, esinekooste vv.2010-2012

Anna WildRosen teokset haastavat katsojan henkisen kasvun tielle. Teokset eivät ole vain ulkokuoren bling-blingiä vaan sisältävät syvällistä pohdintaa ihmiselosta ja rohkeatakin arvostelua nykymaailman menosta ja ympäristömme tilasta.

Anna WildRose - kollaaseja ja esinekoosteita -näyttely on avoinna 26.11.2013 - 30.1.2014, ti-to klo 12-15 sekä su klo 12-16, ryhmille varauksesta myös muina aikoina. Pääsymaksu 3/2 €. Suljettu vain 24.-26.12. ja 31.12.-1.1. Taidetyöpajatiedustelut ryhmille, puh. 0400 439 807. Tervetuloa!

Museokokoelmat vastuuna, vaivana ja vahvuutena

Valtakunnallisten museopäivien teemana Kouvolassa 22.-24.5.2013 oli kokoelmat ja niiden aiheuttamat vastuut, vaivat ja vahvuudet eli kokoelmien olemassaolon oikeutus eri näkökulmista  katsottuna. Suomen museoliiton juuri ilmestyneeseen Julius-tiedotteeseen on laadittu mielenkiintoisia koosteita päivillä pidetyistä puheenvuoroista. Rovaniemen museotoimenjohtaja Hilkka Liikkanen puhuu puheenvuorossaan varsin suorasukaisesti taidemuseoiden lahjoitus- ja deponointikokoelmista. On totta, että taidemuseoiden toiminta perustuu suuressa määrin kokoelmille, joita museo ei itse ole kerännyt. Ensin on ollut kokoelma, jonka ympärille on syntynyt museo, ja sitten kokoelmasta on saattanut tulla riesa - varsinkin - kun varastotiloissa ovat tulleet seinät vastaan.

Me teemme poikkeuksen tähän näkemykseen, sillä Äänekosken taidemuseo perustettiin olemassaolevan Toivo Parantaisen taidemuseosäätiön taidekokoelman ansiosta. Ja nimenomaan ansiosta, ei sen takia. Ilman yksityishenkilön keräämää laajaa kokoelmaa taidemuseota ei todennäköisesti olisi perustettu, ja olisimme yhtä instituutiota köyhempiä. Meillä on siis suhtauduttu positiivisesti tähän deponointikokoelmaan, joka on vieläkin perusnäyttelymme elinehto. Kokoelman luovuttaminen museon hoidettavaksi on ollut ja on edelleen molemminpuolinen etu.

Museotoimenjohtaja Liikkanen jatkaa puheenvuorossaan deponointien riesasta mm. siinä, että nykyinen taidemuseoiden ammattitaitoinen henkilökunta haluaa vaikuttaa kokoelmien karttumistapaan ja käyttöön itsenäisesti ja muistuttaa, että varastot ja näyttelytilatkin alkavat olla täynnä. Hän peräänkuuluttaa tiukan talousahdingon ikeessä tarpovilta museoilta uusia bisnesideoita, esim. että museot alkaisivat periä maksua kokoelmien hyvästä ja museaalisesta hoidosta. Idean tällaisesta kokoelmahotelleista lanseerasi taannoin Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä. Ei ollenkaan hassumpi ajatus, sanon minä.

Kokoelmiin kohdistuvaa teemaa sivuaa HS:n kulttuuritoimittaja Kaisa Viljanen 6.4.2013 ilmestyneessä lauantaiesseessään "Museoiden suurin tabu - varastojen täyttyessä museoiden pitää voida myös luopua teoksista",  johon on haastateltu mm. useita suomalaisten taidemuseoiden johtajia. Viljanen pohtii samankaltaisia museokentällä ilmeneviä haasteita. Museoiden varastot täyttyvät taideteoksista, ja taidetta tehdään jatkuvasti lisää. Viljanen kysyykin, miten pitkään kokoelmien jatkuva kartuttaminen on järkevää. Hänen mukaansa pitäisi pystyä luomaan toimiva ja tavoitteellinen poistopolitiikka, joka noudattelisi Kansainvälisen museoneuvoston ICOMin tiukkoja eettisiä ohjeita. Liekö sitten mahdollista?

Museoiden myöhäisillat

Viime vuonna (2012) vietettiin museoiden kansainvälistä teemavuotta otsikolla "Museums in a Changing World, New Challenges, New Inspirations". Museot ovat tulleet siis tienhaaraan, jossa olisi tarrattava muuttuvan maailman haasteisiin ja tiukasti. Lontoon museot ja galleriat ovat etunenässä ryhtyneet tarvittaviin toimenpiteisiin kehittämällä konseptin, jolla asiakkaita houkutellaan mukaan museoiden toimintaan - nimenomaan asiakkaiden vapaa-ajalla eli iltaisin.

10.10.2013 Suomen museoliiton P.S -blogissa Heini Huhtinen kirjoittaa lontoonkielisten museoiden ja gallerioiden myöhäisilloista mielenkiintoisesti. Kulttuuripolitiikan opiskelija Huhtinen on lähestulkoon hullaantunut tähän uuteen toimintamalliin, joka elävöittää museoiden iltoja mm. luentojen, keskutelutilaisuuksien ja työpajojen merkeissä. Uusinta uutta ovat baari- ja diskoillat sekä pop up -ravintolat. Galleriat ovat kehitelleet oman konseptinsa, vapaamuotoiset galleriavaellukset, joilla ei ole määrättyä alku- tai päätepistettä vaan ideana on vaeltaminen kohteesta toiseen ja siinä sivussa sosiaalinen kanssakäynti.

Kyynikot heräävät vastustamaan museoiden toiminnan kallistumista ilta-aikaan, kuinka käy esim. koululais- ja päiväkotiryhmien vierailujen, sillä työntekijöiden työaikaa ei voi venyttää kokonaiseksi kellonympärykseksi. Kyynikon kannattaisi muistaa, että yhteispelillä moni asia lutviutuu. Meilläkin on järjestetty parin viime vuoden aikana iltaisin ja viikonloppuisin mm. useampi konsertti, muutama lasten taidesuunnistuspäivä työpajoineen, erinäisiä taiteilijatapaamisia työnäytöksineen ja kansallispukutuuletuksia. Pop up -ravintola järjestyi museon auditorioon valtakunnallisena ravintolapäivänä 19.8.2012. Monimuotoisesta tarjonnasta huolimatta asiakkaat eivät näytä sisäistäneen jäykähkön ilmapiirin omaavia museoita "kansakunnan letkeiksi olohuoneiksi". Baarit ja diskoillat ovat toki meilläkin vielä koke(ile)matta mutta ans kattoo ...

Tehkää pitsistä enemmän ... ja pilkkuja!

Kesänäyttelyn palautelaatikko tarjosi tällä kertaa hauskoja ajatuksia, ideoita ja mielipiteitä - kuten otsikostakin näkee!

Palautteiden läpikäynti näyttelyn päätyttyä on aina jännittävää. Riveiltä ja joskus myös rivien välistä saattaa lukea vierailijan mielenliikkeitä suuntaan jos toiseen. Tällä kertaa palautteet olivat lähes poikkeuksetta positiivisluonteisia - pienoistarinoita, muistumia, kommentteja ja jopa piirroksia. Palautteet lämmittävät mieltä, sillä ne kertovat omalta osaltaan museovierailijan vihkiytyneisyydestä käsillä tekemisen ja laadun arvostukseen, kuten kesäkuinen kävijä palautteessaan kuvailee: "Käsityötaidon juhlaa, huippusuunnittelun ajattomuutta ja kappale suomalaisen pukeutumisen historiaa".

Mutta nyt eteenpäin... Huomenna tiistaina 17. syyskuuta avautuu taidemaalari Päivi Reimanin KEITELE -näyttely, jonka "lähtökohta on järvi ja sen merkitys henkilökohtaisella tasolla: muistot lapsuuden kesistä järvellä, saarissa ja onkiretkillä. Muistot elämyksistä, jotka ovat muovanneet taiteellista ilmaisuani, jossa valo ja väri ovat maalausten sisältö."

"Näyttely on omistettu isälleni Veikko Reimanille (1928-2013), jonka kanssa jaoin monet kalastusretket. Näyttely on myös kunnianosoitus itse järvelle, sen merkitykselle Suolahden ja Äänekosken historiaa muovaavana asutuksen ja puun kuljetuksen reittinä. Näyttelyyn olen kiteyttänyt vuosikymmenten aikana Keitele-järvestä kuulemiani tarinoita ja muistoja," Päivi Reiman.

Taidemuseon syysnäyttely on avoinna 17.9.-10.11.2013 ti-to klo 12-15 sekä su klo 12-16. Pääsymaksu 3€ / 2€. Lämpimästi tervetuloa!

Kurkkusalaattikuosit, turkissomisteet ja niitit

Syksyä pukkaa päälle, vaikka kesäisen lämmintä säätä on luvattu koko viikolle, ja aurinko paistaa tällä hetkellä lähes täydeltä terältä taidemuseonkin ikkunoihin. Kesänäyttely muotipukuineen vetelee viimeisiään, perjantaina 30.8. ovet sulkeutuvat mutta onneksi vain pariksi viikoksi, syysnäyttelyn rakentamisen ajaksi.

Syksyn 2013 muoti ei poikkea juurikaan syksyn 2012 muodista. Murretut värit palaavat ja musta pitää pintansa. Uutuutena näen kuitenkin turkissomisteet ja niitit. Niittejä voisi melkein verrata hopealanka-, paljetti- tai strassikirjontaan tai metallipitsikirjontaan, joita Riitta Immonen suosi suunnittelemissaan iltapuvuissa ja pikkuiltapuvuissa. Ne kun kaikki tavallaan antavat kannettavalle asulle särmää. Italian lomaviikolla elokuun alussa törmäsin todella monenkirjaviin niittilaukkuihin, myös iltalaukkuihin. Maanantaina Helsingin vaatekauppoja kierrellessäni törmäsin yllättäen kevennettyihin untuvatoppatakkeihin ja monenkirjavaan kerrospukeutumiseen, jotka saattaisivat olla Riitta Immosen kaltaisille esteetikoille kauhistuksia. Kerrospukeutuminen kun hävittää linjakkuuden ja naiseuden ääriviivat. Toisaalta se on armollinen kropan ylimääräisille senteille. Mene ja tiedä noita muodin kotkotuksia ...

Taidemuseolla siirrytään syyskauteen tiistaina 17.9. jolloin avautuu taidemaalari Päivi Reimanin näyttely "Keitele" - maisema- ja tunnelmakuvia Keitele-järven tuntumasta. Näyttely on omistettu taiteilijan vastikään edesmenneelle isälle Veikko Reimanille, jolle Keiteleellä oli suuri merkitys. Näyttely on avoinna 10.11.2013 saakka ti-ke-to klo 12-15 sekä su klo 12-16. Pääsymaksu 3/2 €.

Lähimatkailun hiilijalanjälki

tunnettu energiayhtiö tarjoaa kuluttajille tuulivoimaa, jota kotiinsa tilaamalla pienentäisi hiilijalanjälkeään. Lähimatkailua voisi leikkimielisesti verrata tuulivoimaan, sillä lähimatkailijan hiilijalanjälki on mitättömän pieni. Lähimatkailu on edullista ja ekologista. Tosin harva meistä tutustuu kotiseutunsa kiinnostaviin kohteisiin, vaikka niitä olisi runsaasti tarjolla. Ne ovat liian lähellä, eikä niitä osaa ajatella "oikeina" matkailukohteina. Vanha kansansanonta "Kauas on pitkä matka mutta lähelle vielä pidempi" on totista totta.

Kesän aikana taidemuseon vieraskirjaan on tallentunut vierailijoiden kotipaikkakuntia. Hämmästyttävää lukea, että suurin osa vierailijoista tulee eteläisestä Suomesta, Helsingin seudulta. Toisaalta myös Oulu, Kemi ja Rovaniemi ovat hyvin edustettuina. Äänekoski lienee sopiva pysähdyspaikka (meno)matkalla pohjoiseen tai (paluu)matkalla etelään. Vieraskirjaa selatessa huomaan muutakin mielenkiintoista. Vuosien takainen kuntaliitos on saanut asukkaat pohtimaan suhdettaan omaan elinympäristöönsä ja samalla vahvistamaan paikallisidentiteettiään: ollaan siis tarkasti ottaen (Konginkankaan) Kalaniemestä tai (Sumiaisten) Lohilahdesta, ei Äänekoskelta. Kyse on todellisesta kansalaisrohkeudesta, hienoa!

Taidemuseon kesänäyttely on tulossa puolivälin krouviin. Olen ollut ihmeissäni, kuinka "hennosti" suomalainen muoti kiinnostaa museossa kävijöitä. Ne uskalikot, jotka ovat ylittäneet kynnyksen, ovat aidosti kiitelleet näkemäänsä ja monet lisänneet tietämystämme Riitta Immosesta, muodin grand old ladysta. Käsi siis sydämelle, milloin viimeksi kävit kotikaupunkisi museossa tai taidenäyttelyssä? Milloin pysähdyit katsomaan, miltä kadut, rannat ja rakennukset näyttävät? Milloin sinusta tulee lähimatkailija? Tervetuloa muodin lumoihin Äänekosken taidemuseolle, ovet ovat avoinna 30.8. saakka tiistaista perjantaihin klo 12-18 sekä lauantaista sunnuntaihin klo 12-16. Saatat löytää täältä yllättävän paljon nähtävää, koettavaa ja ihmeteltävää!

PS. Lähimatkailua saattaisi hyvällä omallatunnolla laajentaa muodin merkeissä Tukholmaan saakka. Siellä nimittäin on tarjolla 15.6.-22.9. kansainvälinen muotinäyttely, joka on omistettu ranskalaiselle muodin avantgardistille, Jean Paul Gaultier'lle - THE FASHION WORLD OF JEAN PAUL GAULTIER. From the Sidewalk to the Catwalk. Osoitteena on Arkitektur- och designcentrum (ent. Arkitekturmuseet), tervemenoa.

Cityhirvet sun muut

Hirvaskankaalle nelostien (lähes)varteen on ilmestynyt varsinainen ilmestys, Kortteen teräksestä taiteiltu Cityhirviperhe. Perhe on paikallislehdestä lukemani tiedon mukaan osa Hirvaskankaan alueen kehittämistä. Hyvä niin. Tosin mieleen nousee monta muuta kohdetta, johon veistoksesta maksettu kauppahinta olisi tuonut kummasti helpotusta. Ja tällä en mitenkään tarkoita taidemuseon kokoelmien kasvattamista kuten joku lehden lukija rohkeni jo epäillä. Toki Äänekosken taidemuseolla on vuonna 2009 vahvistetun kokoelmapoliittisen ohjelman myötä vastuu kokoelmien kartuttamisesta, dokumentoinnista, säilyttämisestä, turvaamisesta, kokoelmien esilläpidosta, lainaamisesta ja sijoittamisesta. Eli paljon vartijoiksi meidät kaksi museoammattilaista on uskottu.

Tässä lienee muutama sana paikallaan selvennykseksi taidemuseon kokoelmien esilläpidosta ja sijoittamisesta. Taidemuseon tarkoituksena ei todellakaan ole haalia taideteoksia varastoonsa tai näyttelytiloihinsa vaan ensisijaisena tarkoituksena on sijoittaa kaupungin omistamat teokset kaupungin julkisiin tiloihin eli sinne, missä asukkaat teoksiin - positiivisessa mielessä - törmäävät. Varastossa on varsin pieni määrä teoksia, jotka eivät ole tällä hetkellä esillä. Ne odottavat huoltoa, kunnostusta tai konservointia.

Toukokuussa 2013 palautimme Telakkakadun koululle kunnostettuina ne 14 teosta, jotka oli tuotu suurremontin alta turvaan taidemuseon varastoon. Joulukuussa 2012 sijoitimme 11 juuri hankittua öljyvärimaalausta vanhusten asumisyksikköön Suolahteen, tammikuussa 2012 sijoitimme 15 teosta perheneuvolan asiakas- ja työtiloihin. Vanhan postin tiloihin mielenterveyspalveluihin sijoitimme kesällä 2010 runsaat 20 teosta, jotka oli saatu inventoitua ja kunnostettua. Viime viikolla kyseltiin taidetta Köminharjun vanhainkotiin Konginkankalle asukkaiden, työntekijöiden ja vierailijoiden iloksi. Tarjosin sinne heti muutamia kiinnostavia öljyvärimaalauksia, jotka liittyvät erityisesti Konginkankaaseen.

Taideteokset eivät siis jää taidemuseolle neljän seinän sisään vaan ne pyritään sijoittamaan nopealla aikataululla eteenpäin kokoelmapoliittisen ohjelman mukaisesti: " Ensisijaisia sijoituskohteita ovat uudisrakennukset, remontoidut tilat ja ne laitokset, joissa ei mahdollisesti entuudestaan ole taideteoksia. Taideteosten valinnasta ja sijoittamisesta niille sopiviin paikkoihin olosuhteet huomioiden vastaa taidemuseo. Julkisten tilojen teoksia pyritään vaihtamaan viihtyisyyden parantamiseksi ja teosten säilymisen turvaamiseksi."

Cityhirviperhe pysynee kuitenkin sijoillaan Hirvaskankaalla. Antakoon se viihtyisyyttä ikivanhalle kauppapaikalle, josta on kehkeytymässä paikkakunnan maamerkki.

Kesän 2013 näyttely: Ammattiasuista salonkipukuihin - muotitaiteilija Riitta Immonen (1918-2008)

Tadaa! Kesänäyttelymme avautui lopultakin 5. kesäkuuta. Viimeiset viikot paiskittiin tosissaan töitä, puettiin nukkeja, järjesteltiin niitä sopiviin ryhmiin, rakennettiin vitriineihin pieniä, mielenkiintoisia koosteita, silitettiin, suoristettiin, puhdistettiin ja kiillotettiin. Välillä tuntui, että ajatus oli hukassa ja oli hengähdettävä hetkeksi miettimään näyttelyn "punaista lankaa".

Kaikki taisi kuitenkin olla kohdallaan, sillä avajaisten palaute oli yksinomaan positiivista. Tuntui hyvältä mielettömän työmäärän jälkeen. Toivottavasti kesän aikana moni muodista ja nimenomaan suomalaisesta muodista kiinnostunut löytää tiensä tähän näyttelyyn, johon on asetettu esille 36 asukokonaisuutta sekä lukuisasti kirjontaan liittyvää materiaalia. Tervetuloa siis 5.6.-30.8. ti-pe klo 12-18 ja la-su klo 12-16. Juhannuksena avoinna toisena juhannuspäivänä 23.6.klo 12-16.

Vas. emännänpuku 1960-70-luvun vaihteesta, pallokuvioinen paitapuku 1970-luvulta, pellavajakkupuku 1990-luvulta sekä oik. paitapuku qianaa eli silkkimäistä polyamidia 1970-luvun lopulta.



Näyttävässä iltapukuosastossa vas. konekirjottu sivurusetillinen silkkibrokadi-iltapuku 1960-luvulta, tummanvioletti silkkisatiini-iltapuku jossa 1950-luvulle ominaista epäsymmetristä kirjontaa, 1940-luvun lopulta vihertävä moaree-iltapuku jonka etumuksessa helmi- ja paljettikirjontaa, ruutukuvioinen sametti-iltapuku 1970-luvulta ja oik. silkki-iltapuku 1940-luvun lopulta.



Pikkuiltapukuosastossa vas. sinikuvioinen puuvillavoilee-puku 1960-luvulta, valkoinen Swarovski-kristallein koristeltu mohairpitsipuku 1960-luvulta, takana vas. kellertävä silkkiorganzapuku 1960-luvulta sekä kultanauha-applikoitu puku 1970-luvulta. Oik. tummansininen zibelin (silkki-villa) puku 1960-luvulta, hihoissa helmi-, kristalli- ja metallipitsikirjontaa.

Konekirjottu silkkibrokadi-iltapuku, viitta ja iltalaukku 1960-luvulta. Miehustaa kirjottu lasihelmin ja strassein kankaan kuvioita mukaellen.

Yksityiskohta zibelinpuvun hihan kirjonnasta.

Yksityiskohta Kuutamosonaatti-puvun hihan kirjonnasta, jossa on käytetty strasseja, helmiä ja hopealankaa. Puvun väri off white, kangas samaa silkkiä kuin Belgian kruununprinsessa Fabiolan hääpuku joulukuussa 1960.



Juhlavat mikroshortsit jerseytä 1960-70-luvun taitteesta. Lahkeen suut kirjottu helmin, metallipitsein ja paljetein.








 

Torsoarmeija valmiina palvelukseen

Oheinen museonjohtaja Pekka Soinisen ottama kuva on odottanut jo tovin pääsyään museon blogiin. Huhtikuun loppu ja toukokuun alku on ollut vain niin mahdottoman kiireistä aikaa, että kirjoittaminen on valitettavasti jäänyt taka-alalle. Kevät on museoissa aina koululaisryhmien "kulta-aikaa", eikä tämä kevät ole ollut poikkeus.

Onneksi kuitenkin kesänäyttelyn rakentaminen on vauhdissa. Torsot saapuivat  hyvissä ajoin, ja toukokuun alussa kävimme hakemassa Helsingistä farmariautolastillisen pukuja, asusteita ja kaikenlaista pikkumateriaalia kuten helmiä, paljetteja, kristalleja ja kangasmalleja. Näyttelykuvat on valittu ja tekstitkin ovat lopulta tarkastettavana. Tulevalla viikolla aloitamme torsojen pukemisen, tosin joitakin mallimitoissaan (86-68-90) :) olevia torsoja on hieman "topattava", jotta upeimmatkin juhlapuvut pääsevät niissä oikeuksiinsa.

Tervetuloa kesällä katsomaan, mitä me olemme saaneet täällä aikaan. Näyttely on avoinna keskiviikosta 5.6. alkaen ti-pe klo 12-18 ja la-su klo 12-16, pääsymaksua 3/2€. Näyttely on suljettu juhannuksena 21.-22.6. ja viimeinen aukiolopäivä tänä kesänä on perjantai 30.8.




Torsoarmeija odottamassa pukemista tulevaa kesänäyttelyä varten.



Puoli kuuta krookuksista

Krookuksistako puoli kuuta kesään? Huomasin eilen kymmenittäin krookuksia, mitä kauneimpia kevään ja alkavan kesän airuita, kirkonmäen eteläisellä rinteellä. Auts! Kesää kohti ollaan siis menossa, ja kesänäyttelyn suunnittelun ja toteutuksen onkin pyörittävä jo vinhasti ajatuksissa.

Pitkään on pitänyt pysyä vaiti, vaikka olisin niin mielelläni kertonut jotain tulevasta niille monille museomme ystäville, joita olen kevään mittaan tavannut. Tällä viikolla asiat ovat kuitenkin edenneet niin mallikkaasti, että voin julkistaa kesän teeman, pitkään hellimäni ajatuksen esitellä paikallista käsityötaitoa ja osaamista, joka on saanut tunnettavuutta ja arvostusta valtakunnallisestikin.

Riitta Liisa Närhi (1918-2008) oli sukujuuriltaan keskisuomalainen, vaikka syntyi Ilomantsissa. Kouvolan, Rantasalmen ja Mikkelin kautta perhe palasi keskiseen Suomeen ja asettui asumaan Äänekoskelle keväällä 1937. Äänekoskesta tuli seuraavien vuosien aikana merkittävä tekijä nuoren suunnittelijan elämässä. Riitta Liisa Närhi tunnetaan paremmin nimellä Riitta Immonen. Hän näet avioitui huhtikuussa 1944 kitarataiteilija Viljo Immosen kanssa.

Äänekosken taidemuseo esittelee kesän 2013 näyttelyssään muotitaiteilija Riitta Immosen tuotantoa, naisten juhla- ja työasuja. Ilman ulkopuolista apua näyttelyn kokoaminen ei olisi mitenkään mahdollista. Olenkin saanut korvaamatonta apua Helsingin yliopiston käsityötieteen laitokselta FT Ritva Koskennurmi-Sivoselta sekä Helsingin yliopistomuseolta kokoelmapäällikkö Jaana Tegelbergiltä.

Olemme siis täällä töissä "täpinöissämme". Lohikari Oy:ltä on tilattu 20 kpl jalustallisia naisen torsoja, ja näyttelytilan ikkunoihin asennutetaan UV Museokalvot, jotka suojaavat tehokkaasti UV-säteiltä ja osittain myös haalistumiselta. Lähdemme henkilökohtaisesti pakkaamaan ja noutamaan lainattavat asut ja asusteet Helsingistä ja rakentamisen makuun pääsemme toivottavasti viimeistään viikolla 19. Jään odottamaan kesän uutta kävijäennätystä ...

Pääsiäistä päin

Taidemuseon pääsiäisnäyttely MUNAN KUORET - koristekuvioita ja värien symboliikkaa esittelee kolmen taitajan, Sirpa Hasan, Elina Jurvelan ja Päivi Pullin koristelemia munia. Näyttely on avoinna sunnuntaihin 7.4. saakka ma-pe klo 12-15 ja su klo 12-16. Itse pääsiäisen ajan 29.3.-1.4. näyttely on kuitenkin suljettu. Työnäytöksessä ma 25.3. klo 12-15 Elina Jurvela kuvioi ja värjää munia perinteisellä pisanka-tekniikalla.

Elina Jurvelan ja Päivi Pullin koristelemia origami-munia, jotka on päällystetty japanilaisella washi-paperilla, lakattu ja viimeistelty nauhoin ja helmikoristein.





Elina Jurvela (vas.) ja Päivi Pulli taidemuseon auditoriossa sunnuntaina 17.3. kuvioimassa ja värjäämässä munia perinteisellä pisanka-tekniikalla. Tosin perinteistä poiketen he käyttävät modernia sähköllä toimivaa kistkaa, johon palastellaan valmiita vahatikkuja. 

Päivi Pullin koristelemia perinteisiä ukrainalaisia munia, joissa koristeina mm. aurinko- ja peura-aihe. Aurinko symboloi elämää, kasvua ja onnea. Eläinkuvioilla uskotaan olevan myönteinen vaikutus terveyteen.

Venäläinen maalauskoristeltu puumuna, Maatuska,  Päivi Pullin laajasta kokoelmasta.

Pisanka-tekniikalla koristeltuja munia. Aiheina mm. kehät, auringon kehrät ja eläinhahmot. Ukrainalaisessa kansanperinteessä kehä on varmin suoja kaikelta pahalta. Voima on kehän jatkuvuudessa. Munan ympäri kiertävissä linjoissa ei ole alkua eikä loppua.

Munien tyhjennys tapahtuu vasta koristelun jälkeen. Poralla (oik.) porataan reikä munan tylppään päähän ja itsekehitellyllä ruiskulla (vas.) paineistetaan munamassa ulos munasta.

Pisanka-tekniikan esittely muna munalta: Valkoiselle munalle tiputellaan tuohuksesta sulaa mehiläisvahaa munan korkeimmalle kohdalle, jolloin vaha ei lähde valumaan vaan jähmettyy pyöreähköksi pisteeksi. Vahauksen jälkeen kasto keltaiseen väriliemeen, jonka jälkeen uusi vahaus keltaiselle pinnalle. Seuraavaksi kasto punaiseen väriliemeen ja jälleen pisteiden vahaus. Vahauksen jälkeen kasto vihreään väriliemeen ja pisteiden ympärille terälehtien vahaus kistkalla. Lopuksi munan upotus mustaan väriliemeen. Vahaus poistetaan joko kynttilän liekillä kuumentaen tai uunissa miedossa lämmössä. Muna pyyhitään puuvillakankaalla puhtaaksi ja haluttaessa lakataan.

Musta väri mielletään yleensä negatiiviseksi, mutta perinteisessä ukrainalaisessa munan maalauksessa musta symboloi pysyvyyttä ja ikuisuutta, se suojaa pahuudelta ja kunnioittaa edesmenneitä sieluja.

Päivi Pulli lisäämässä uutta vahakuviota jo kerran värjätylle munan kuorelle.

Kuviointiurakka aloitetaan yleensä luonnostelemalla munan kuorelle haluttu aihekokonaisuus. Vahaus tapahtuu luonnospiirroksen mukaisesti ja värjäys aloitetaan vaaleimmalla värisävyllä, josta koristekuvioiden lisäysten myötä siirrytään tummempiin värisävyihin. Ja jollei värisävy miellytäkään silmää, niin se voidaan poistaa käyttämällä muna etikkapesussa ja siten vaihtaa munan väritystä.

 Paperisiin käsipyyhkeisiin on hyvä kuivata muna heti, kun se nostetaan lusikalla väriliemestä. Hansikkaita voi halutessaan käyttää suojana, etteivät kädet värjäänny.



Kaikki kuvat ovat tyttäreni Katrin ottamat sunnuntain työnäytöksessä. Elina Jurvelalta ja Päivi Pullilta on saatu lupa kuvien julkaisemiseen.

Tavoitteita(ko)

Suomen museoliiton sähköinen uutiskirje ilmestyi viikolla 8, juuri ansaitun talviloman kynnyksellä. Bongasin uutiskirjeestä yhden varsin mielenkiintoisen asian, joka sai tunnetusti vilkkaan mielikuvitukseni pyörimään yhä vinhemmin ...

Suomen museoliiton toiminnan alkamisesta tulee kuluneeksi tänä vuonna 90 vuotta. Juhlavuoden tavoitteena on kääntää museokävijöiden määrän pysähtynyt kehitys kasvuun. Tavoitteeksi on asetettu miljoona (!!!) uutta kävijää ja museon palveluiden käyttäjää vuoteen 2015 mennessä. Samaan hengenvetoon etsitään uusia malleja ja ajatuksia hyväksi havaituista markkinointi- ja viestintäkeinoista museoalalta sekä sen ulkopuolelta. Jess, jess, hieno tavoite, jonka eteen kannattaa tehdä työtä! Onhan jo aikaa sitten todettu, että museokäynnit toimivat terapeuttisella tavalla, jopa kohonnut verenpaine saadaan laskemaan museovierailun myötä. Mutta tunnistetaanko ja tunnustetaanko museokäynnin terapeuttisuus paikallisissa päättävissä elimissä? Muutama viikko takaperin työpöydälleni oli ilmestynyt kiinnostava printti kaupungin suunnittelukauden 2013-2017 tavoitteista kulttuuritoimen osalta. Sen mukaan vuonna 2013 taidemuseolla on 1-2 vaihtuvaa näyttelyä. Mittariksi on määritelty, että näyttelyiden määrä on tavoitteiden mukainen, että kävijämäärät mitataan ja arvioidaan.

Kiehahdin, siis mitkä kävijämäärät? Jos / kun siis taidemuseolla järjestetään vain 1-2 vaihtuvaa näyttelyä vuodessa, niin kävijämäärät tulevat laskemaan rajusti, ei olisi mitään mitattavaa tai arvioitavaa. Tähän saakka museolla on ollut vähintään neljä vaihtuvaa näyttelyä vuoden aikana, ja kävijämäärät ovat olleet mukavasti kasvussa, kuten blogini alkajaisiksi tammikuussa kirjoitinkin. Kuinka saada näyttelyihin uusia kävijöitä, jos todellakin voidaan koota enintään kaksi vaihtuvaa näyttelyä per toimintavuosi? Eivät käy yksiin kaupungin kulttuuritoimen ja Suomen museoliiton vuoden 2013 tavoitteet, eivät sitten mitenkään.

Sitten rupesi huvittamaan ja lopulta naurattamaankin: ne kaksi tavoitteen mukaista vaihtuvaa näyttelyä kun on järjestetty ja pidetty jo huhtikuun alkuun mennessä! Kävijäbarometri osoittaa tässä vaiheessa kävijäennätystä jo tammi-helmikuulta. Sirpa Hasan batikkitöistä on käynyt nauttimassa runsaat 350 vierailijaa, ja odotan vielä viimeisellä aukioloviikolla paikalle ainakin muutamaa päiväkoti- ja yläkoululaisryhmää. 400 kävijän raja tulee rikkoutumaan leikiten. Batikkitöiden jälkeen 13.3.-7.4. ovat vuorossa värikkäät Pisanka-munat ja pääsiäisen teema, joiden uskon myös osaltaan kasvattavan museon kävijämäärää muutamalla sadalla. Ensimmäisen vuosineljänneksen tulos lienee siis vahvaakin vahvemmin positiivinen. Toisen, kolmannen ja neljännen vuosineljänneksen tuloksia jään odottamaan "kauhunsekaisella mielenkiinnolla". Yritän kuitenkin samalla muistaa, että kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaupungin palveluiden toiminnan tavoitteet sitoviksi talousarviovuonna 2013 mutta sitä seuraavat vuodet ohjeellisiksi. Eläköön tämä pienenpieni ero!

Takana pettymysten viikonloppu

Lauantaiaamuna lähdin tyttären kanssa hyvillä mielin työpaikalle taidemuseolle. Edessä oli useamman tahon kanssa sovittu poikkitaiteellinen lapsiperhetapahtuma. Viime vuonna tapahtuma keräsi huikeat 80 kävijää, se sai kiitosta ja sille toivottiin jatkuvuutta. Lauantaina museolla oli tarjolla Sirpa Hasan ohjaama taidetyöpaja, jossa askarreltiin taidekaukoputki näyttelysuunnistusta varten. Suunnistuksessa etsittiin batikkinäyttelyn töistä eläimiä ja niiden jättämiä jälkiä. Välillä pysähdyttiin kuuntelemaan Ala-Keiteleen musiikkiopiston oppilaiden ja opettajien musiikkiesityksiä ja soitinesittelyjä. Oboe ja kantele tulivatkin mukavasti siinä sivussa tutuiksi. Suunnistuksen jälkeen saattoi vielä jäädä ottamaan kasvomaalauksen, jota MLL:n paikallisyhdistyksen aktiivit olivat taiteilemassa. Kaiken tekemisen välillä tarjoiltiin lapsille mehua ja keksejä. Mutta missä olivat kävijät? Porukalla siinä ihmeteltiin kävijöiden vähäistä määrää, sillä edellisvuoden positiivinen palaute oli nostanut odotukset korkealle. Merkitsin kävijämääräksi lopulta 31.

Sunnuntaina taidemuseon tapahtumat saivat jatkoa, kun taiteilijatapaamisessa Sirpa Hasa esitteli batikkinäyttelynsä ja kertoi batikin valmistamisesta Ghanassa, Indonesiassa ja Lounais-Kiinassa. Sirpa oli tuonut mukanaan matkoiltaan hankkimia batikkikankaita, joiden valmistusprosessit olivat mielenkiintoista kuultavaa. Sirpalla oli mukanaan myös vahanlevityskyniä ja -pensseleitä sekä koristeellisia kuparileimasimia. Olin optimistisesti odottanut runsasta osallistumista tilaisuuteen, joka oli ainutkertainen. Pettymys oli täten melkoinen, kun kirjasin päivän saldoksi 12 kävijää.

Yritän ymmärtää, että lauantain lapsiperhetapahtumasta vei voiton kaupallinen laskiaistapahtuma ilmaisine hernekeittoineen, liukureineen sekä tasatuntiarvontoineen. Mutta sittenkin, onko paikkakunnan taide- ja kulttuuritarjonnan hyväksikäyttö todellakin vielä niin lapsenkengissä, että kaupalllisuus vie voiton. Yritän uskoa, että vasta kolmas kerta toden sanoo, eli ensi vuonna tapaamme jälleen - näin uskoivat ainakin musiikkiopiston väki ja MLL:n naiset. Ehkä minäkin tästä vielä toinnun ja sytyn ajatukseen perinteisestä kulttuuri- ja taidetapahtumasta talven keskellä. Yritän myös ymmärtää, että batikin maailma on meille suomalaisille sen verran vierasta ja perinteestä poikkeavaa taiteen tekemistä, ettei se välttämättä jaksa kiinnostaa. Mutta ...  meillä pitäisi kuitenkin olla tervettä uteliaisuutta kaikkea uutta ja ennennäkemätöntä kohtaan, niin että kehittyisimme ja kasvaisimme ihmisinä. Ei sen enempää eikä sen vähempää.

Avajaisten jälkimainingeissa

Taidemuseolla avautui viime viikolla batikkitaiteilija Sirpa Hasan kiinalaisia unia - 20-vuotisjuhlanäyttely. Alkuviikko näyttelyn rakentamisessa menikin meikäläisellä värikylvyssä, sillä Sirpan batikit ovat värejä. Niistä huokuu energiaa ja voimaa niin, että tuntuu kuin olisi uudestisyntynyt.

Avajaisyleisö oli batikeista yhtä lailla ihastuksissaan kuin me museoammattilaisetkin. Vaihtuvissa näyttelyissä on esillä 33 batikkityötä, osa varhaistuotantoa 1990-luvulta, osa vuoden 2012 satoa, osa siltä ja väliltä. Aiheet kumpuavat arkipäivän tapahtumista, batikkitaiteilijan ajopeleistä (rättisitikat ja IC-moottoripyörä), kotipihaan ilmestyneistä villieläimistä, omista lemmikkieläimistä (kanat, lampaat, koirat ja kissat), ja sitten vähän abstraktimmista aiheista kuten mm. ajasta, unelmista ja unista.

Batikkinäyttelyllä museo jatkaa virallista käytäntöään, jonka mukaan paikallistaide eri muodoissaan on ensisijainen esittelyn kohde. Sirpa Hasa on syntynyt Suolahdessa, asuu tätä nykyä Konnevedellä, opettaa Äänekosken kansalaisopiston alaisuudessa toimivassa Kukkulan kuvataidekoulussa ja toimii aktiivisesti mukana kulttuuri- ja taide-elämässä.

Batikkinäyttely on avoinna 10.3.2013 saakka arkisin ti-to klo 12-15 ja su klo 12-16. Olette lämpimästi tervetulleita! Batikkitaiteilija Sirpa Hasa on paikalla taiteilijatapaamisessa su 10.2. klo 13-15 esitellen batikintekovälineitä ja itse tekniikkaa.

Virallisten tilastojen viikko

Näin alkuvuodesta museoilla on aina edessään virallisten tilastojen laskenta. Äänekosken taidemuseo ei ole tästä mitenkään poikkeus, ja olemmekin laskeneet eilen ja toissapäivänä monenlaisia erilaisia vuoden 2012 (tunnus)lukuja. Erityisen ilahtunut olen kävijämäärän kasvusta, jossa on + 214 lisäystä edellisvuoteen. Nyt kokonaiskävijämäärä oli 2270, vaikka museon aukiolopäivät jäivät edellisvuoden 176 aukiolopäivästä 150:een. Aukiolopäivää kohden kävijöitä oli näin ollen viitisentoista, mikä tuntuu hyvältä. Vaihtuvien näyttelyiden tarjonta osui siis jokseenkin kohdalleen. Kesän kävijäennätys - ja samalla koko taidemuseon seitsenvuotisen elinkaaren - tehtiin heinäkuussa, jolloin näyttelyihin tutustui 483 kävijää.

Vuoden aikana taidemuseon vaihtuvissa näyttelyissä esittäytyi neljä varsin erilaista kokonaisuutta. Aloitimme tammikuussa muotokuvilla, jotka oli poimittu kaupungin omista kokoelmista. Maaliskuussa Septimi-ryhmä kokosi 25-vuotisretrospektiivin. Luettelin tuolloin avajaissanoissani näyttelyn strategisiksi mitoiksi 7 jäsentä (Sirpa Falck-Leppänen, Liisa Verasdonck, Seppo Kuorelahti, Erkki Koskinen, Pertti Pasanen, Taisto Raatikainen ja edesmennyt Ilpo Riihimäki), 3 palaveri-iltaa, 3 pystytyspäivää, 63 teosta sekä 23 eri tekniikkaa. Tekniikoiden ja materiaalien runsas määrä antoikin näyttelylle erityisen monipuolisen ja yllätyksellisen leiman, mitä monet kävijät kiittelivät.

Kesänäyttelymme "Lasin läpi - muotoilijalegenda Helena Tynell" toi ihailtavaksi äänekoskelaissyntyisen Tynellin lasitaidetta ja puisia kotiteollisuustuotteita. Saimme näyttelylainaksi yksityiskodeista mm. maljakoita, ja Suomen lasimuseo lainasi kokoelmistaan Tynellin vähemmän tunnettua varhaistuotantoa. Suomen käsityön museo lainasi Virkki-kokoelmastaan Tynellin 1960-luvulla suunnittelemia puuesineitä, mikä tavallaan kruunasi koko näyttelyn, sillä harva kävijä tiesi Tynellin suunnitelleen lasin rinnalla esineitä myös kotoisasta koivusta ja männystä.

Syyskausi avautui hieman aikataulustaan myöhässä, lokakuun 23. pnä. Joskus näyttelyteosten kerääminen vain takkuaa. Niin valitettavasti kävi harrastajataiteilija Erkki Huutosen (k.1997)maalausten suhteen. Paikallislehti kuulutti jutussaan Huutosen maalauksia ja erityisesti yhtä tiettyä kaksoismuotokuvaa, jota ei yrityksistä huolimatta löytynyt ripustukseen. Näyttelyn loppusaldo oli kuitenkin 53 teosta, joiden aiheet jakautuivat melko kivuttomasti kolmeen kategoriaan, muotokuviin, maisemiin ja asetelmiin.

Lopuksi palaan vielä noihin tilastolukuihin. Vuonna 2012 taidemuseo oli avoinna yleisölle yhteensä 638 tuntia ja kokoelmat karttuivat 31 taideteoksella, joista 18 saatiin lahjoituksena ja 13 ostettiin taidehankintarahaston vuotuisella 1.800 euron määrärahalla. Taidemuseo teki yhteistyötä mm. Ala-Keiteleen musiikkiopiston, Äänekosken kansalaisopiston ja MLL:n paikallisosaston kanssa. Taidemuseolla järjestettiin lapsiperheiden taidesuunnistuspäivä, 5 konserttia sekä 3 taiteilijatapaamista.

Menestyksellistä uutta vuotta!

Vuoden ensimmäistä viikkoa viedään jo kovaa kyytiä. Tämän blogin kirjoittaminen on antanut odottaa jo useamman kuukauden ajan. Olen pahoillani. On vain ollut niin paljon puuhaa täällä työmaalla. Näyttelyitä on rakennettu ja purettu, taideteoksia on lainattu ja palautettu, taideteoksia on myös ostettu ja saatu lahjoituksena. Taidemuseon kokoelmat ovat kasvaneet useilla todella viehättävillä teoksilla, mistä olen erittäin tyytyväinen ja kiitollinen.

Kuluva vuosi tuo eteen jälleen useampia näyttelyn rakentamisia, joista ensimmäinen tosin onnistuu melkein leikiten. Taiteilija itse tulee rakennuspuuhiin ja minulle jää vain statistin osa tällä kertaa! Onpahan sitten aikaa tehdä suunnitelmia kesälle, joka onkin vielä täysin avoinna.

Tammikuun 27. pnä 2013 avautuu batikkitaiteilija Sirpa Hasan 20-vuotisjuhlanäyttely Kiinalaisia unia. Odotan hurjaa väri-iloittelua sekä lennokkaan mielikuvituksellisia aiheita. Sirpa on suolahtelaissyntyinen, tällä hetkellä Konnevedellä Pukaran koulua asuttava, mielestäni varsin mielenkiintoinen persoonallisuus. Meillä on ollut aiemminkin kiitosta kerännyttä yhteistyötä, mikä johti tämän tulevan juhlanäyttelyn ideointiin.

Siis kaikki kynnelle kykenevät TERVETULOA Äänekosken taidemuseolle (Kuhnamontie 1)27.1.2013 alkaen. Museomme on avoinna ti-to klo 12-15 sekä su klo 12-16. Pääsymaksua perimme 3€/2€.