maanantai 19. tammikuuta 2015

Minja Revonkorpi, Muuttuvia maailmoja

Olenpa iloinen, kun voin julkistaa vuoden 2015 ensimmäisen vaihtuvien näyttelyiden taiteilijan :) Kuvataiteilija Minja Revonkorpi (s. 1975) jatkaa taidemuseon paikallisuuden teemaa.

Minja on toiminut mm. Hiskinmäen yläasteen ja Äänekosken lukion kuvataiteen opettajana vv. 2003-2008 ja Keski-Suomen Opiston taideohjaajana vv. 2008-2012. Tuolloin hän toimi syksyllä 2010 alkaneen uuden kokeilevan TaideBreikki-linjan linjavastaavana. Minja itse on aloittanut koulunkäyntinsä Konneveden Hytölän koulussa, valmistunut Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi (taidekasvatus) vuonna 2003 ja Lahden taideinstituutista kuvataiteilijaksi (amk) vuonna 2009.

Tällä hetkellä Minja Revonkorpi opettaa jälleen Äänekosken lukiolla kuvataidetta. Hänellä on takanaan varsin aktiivinen näyttelyiden vuosi. Galleria Beckerissä Jyväskylässä päättyi 7.1.2015 hänen näyttelynsä "Arki on juhlaa!". Syksyllä 2014 hänet oli valittu mukaan Jyväskylän Taiteilijaseuran 69. vuosinäyttelyyn "Samat naamat taas". Kesä-heinäkuussa 2014 häneltä oli teoksia mukana UudenPolvenMuseon näyttelyssä Kankaan paperitehtaan Pergamenttihallissa, samoin hän oli mukana Jyväskylän Asuntomessuilla.

Äänekoskelle Minja tuo näytteille läpileikkauksen tuotannostaan. Minulla on seesteinen olo, tunnen Minjan töitä vuosien varrelta, olen sinut niiden kanssa ja uusimpia teoksia odotan innokkaana ja avoimena. TERVETULOA MINJA!

Niin ... ja tietysti kaikki kuvataiteesta nauttivat - näyttely "Muuttuvia maailmoja" avautuu tiistaina 3.2. klo 12. Näyttely on avoinna ti-to klo 12-15 sekä su klo 12-16 aina 15.3.2015 saakka.

Laskiaissunnuntaina 15.2. klo 12-15 taidemuseolla (Kuhnamontie 1) taiteilijatapaaminen. Tule kuuntelemaan Minja Revonkorven ajatuksia ja kommentteja taiteen tekemisestä, vapaa pääsy. Tervetuloa :)


keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Eskareiden ja viskareiden asetelmakoosteita III, olkaa hyvä!

 
Jaakko Wariksen Asetelma (1992) guassi ja Piilolan päiväkotilaisten näkemys samasta
asetelmasta joulukuussa 2014




Eskareiden ja viskareiden asetelmakoosteita II, olkaa hyvä!

Jaakko Wariksen Kahvimylly-asetelma (2010) guassi

Mitä pidemmälle asetelmien työstämisessä lasten kanssa päästiin, sitä rohkeammiksi ja varmemmiksi he muuttuivat tekemisessään. He innostuivat penkomaan vakkoja, kokeilemaan monia erilaisia vaihtoehtoja ja jopa pohtimaan taiteilijan alkuperäistä näkemystä asetelmasta.

Suurin yllätys minulle (ja ehkäpä myös opettajille)oli se, että ne aiemmin hiukan rauhattomat pojat löysivät itsestään uuden, tarkkaavaisen ja harkitsevan piirteen ja nauttivat silminnähden annetusta tehtävästä. He olivat mukana kympillä! Oli tosi hienoa katsella heidän tekemistään.

Kahvimylly-asetelman yhteydessä tutustuttiin oikeaan, aitoon kahvimyllyyn, jota moni tosin arvuutteli soittorasiaksi. Myllyllä jauhettiin malliksi muutama kahvinpapu ja tuoksuteltiin lopputulosta. Ja kahvimyllykin löysi lopulta paikkansa Jaakko Wariksen asetelmasta :)

maanantai 12. tammikuuta 2015

Eskareiden ja viskareiden asetelmakoosteita I, olkaa hyvä!

Ensimmäinen yhteinen työnäyte Jaakko Wariksen
teoksesta Asetelma sinistä (2013) tempera

Kyllähän me kaikki tiedämme, että joulun alla päiväkodeissa on melkoista säpinää ja vipinää, lapset ovat malttamattomia ja levottomia, opet loman tarpeessa. Niinpä päätin tarjota heille pienen tervetulleen hengähdystauon taidemuseon vuoden viimeisessä näyttelyssä.

Lapset eivät aina jaksa kuunnella tarinoita, olivatpa kuinka kiehtovia tahansa. He tekisivät mielellään itse jotain, piirtäisivät tai askartelisivat. Taidemuseossa on vain niin harvoin mahdollisuutta askarteluun ja leikkiin, kun on huomioitava teosturvallisuus ja yleiset museon käytänteet.

Jaakko Wariksen asetelmat saivat pohtimaan, josko lasten kanssa voisi kokeilla asetelmien tekoa oikeiden esineiden avulla. Valitsin siis muutaman asetelman työstettäväksi, keräsin kotoa ja museolta kaikenlaista materiaalia vakkoihin ja ei kun tekemään!



                                                                   

perjantai 9. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 viralliset tilastot perinteiseen tapaan

Vuosi on vaihtunut varsin vauhdikkaasti, jopa niin, että vasta näin runsaan viikon viiveellä sain setvittyä taidemuseon vuoden 2014 viralliset tilastot kaikille nähtäväksi ja arvioitavaksi.

Vuoden aikana näyttelyissä kävi yhteensä 2299 asiakasta, missä on lisäystä edellisvuoteen 26 kävijän verran. Hyvä niin :) Eniten asiakkaita vieraili museossa tammikuussa, jolloin Anna Wildrosen näyttelyyn tutustui huimaavat 632 asiakasta. Toiseksi eniten asiakkaita (437) poikkesi elokuussa, kun kesänäyttelymme Väinö Hämäläisen (1876-1940) taiteesta sai kaipaamaansa nostetta kriitikko, kuvataiteilija Hannu Castrénin maakuntalehti-Keskisuomalaiseen kirjoittamasta arviosta. Suurkiitos, Hannu, sinulle tästä vetoavusta!

Vuoden aikana taidemuseo avasi ovensa näyttelyvieraille 160 päivänä, aukiolotunteja kertyi kaikkiaan 672 tuntia. Vaihtuvia näyttelyitä rakennettiin vuoden aikana yhteensä kuusi. Kiistatta suosituin oli jo mainitsemani Anna Wildrosen kierrätysmateriaaleista koottu riemukas ja käsittämätöntä luovuutta osoittava kooste "kaiken maailman kaaoksesta". Mikko Salmelinin muotokuvat ja perinteiset maisemamaalaukset saivat paikkakuntalaiset mukavasti liikkeelle, 252 kävijän verran. Hasa-Jurvela-Kiviaho-Pulli -kvartetin maalatut pisankamunat pääsiäisen tietämillä kiinnostivat myös kiitettävästi paikallisia, 289 kävijän verran. Väinö Hämäläisen Löytöretki maisemaan toi museolle kesän aikana 878 kävijää, mikä jätti tosin paljon hampaankoloon. Meiltä oli nimenomaan toivottu jo pidemmän aikaa "tavallista taulunäyttelyä", ja kun se sitten päätettiin toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla, asiakaskato oli yllättävän suuri, useampi sata kävijää. Asiaa ei avittanut sekään, että rinnakkaisnäyttelynä auditoriossa oli Keski-Suomen Opiston ajankohtainen 120-vuotisjuhlanäyttely. Jaakko Wariksen abstraktit kuvat vuoden lopulla jäivät nekin yllättävän varjoon (199 kävijää). Tosin ne, jotka tutustuivat näyttelyyn, kehuivat poikkeuksetta näyttelyä erittäin onnistuneeksi läpileikkaukseksi Wariksen pitkältä taiteilijauralta.

Taidemuseolla ei vuoden aikana järjestetty aiempaan tapaan konsertteja, mutta taiteilijatapaamisissa riitti keskustelijoita mukavasti, ja museon auditoriossa järjestettiin peräti kahdeksan työpajaa. Anna Wildrosen tammikuun työpajoihin ilmoittautui ennätykselliset 83 osallistujaa, jotka suunnittelivat ja toteuttivat Annan ohjauksessa elämänsä taideteoksen. Innostus oli käsin kosketeltavaa. Työpajainnostus jatkui pääsiäisenä, jolloin kokeiltiin pisankamunamaalausta osaavien opettajien, Elinan, Piian ja Päivin johdolla.

Niin, ja blogitekstejä syntyi vuoden aikana 19, joihin kävi tutustumassa vajaat 3000 lukijaa. Kiitos siis kaikille niin fyysisesti kuin virtuaalisestikin museon arjessa mukana kulkeneille :)