perjantai 26. heinäkuuta 2019

Lomalle mielii amanuenssin mieli!

😁 Odotettu kesäloma on juurikin alkamaisillaan, ja mielessä risteilee monia mielenkiintoisia näyttelyitä aivan tässä lähialueilla, mm. Järvilinna LaukaassaGalleria Käpy Konnevedellä, Ruusun Galleria Kerkonkoskella ja Villa Liina Äänekoskella. Ihania paikkoja kaikkineen! Siellä siis nähdään, ja varmasti!

Työt taidemuseolla ovat ihanassa vaiheessa, teosvarasto on inventoitu ja siivottu, järjestelmään kirjattujen teosten sijoituspaikat on tarkistettu ja tarvittaessa korjattu. Työpöytä toki jää hiukan sotkuiseksi mutta anteeksiannettakoon tällä kertaa. Palaan pöydän ääreen seuraavan kerran 26.8. joten kaikille taidemuseon blogin seuraajille toivotan ihanaa, kuutamoista elokuuta ja tietysti vielä näitä viimeisiä heinäkuun hellepäiviä.

Ne elokuiset kuutamot ja sumuharsot ...

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Opastuksia Suomen kuvataiteen päivänä 10.7. Äänekosken taidemuseolla

Äänekosken taidemuseolla vietetään 10.7. Suomen kuvataiteen päivää jo kolmannen kerran. Tällä kertaa päivää vietetään opastuskierrosten merkeissä. Ensimmäinen noin tunnin mittainen kierros kesän 2019 Helmiä! -näyttelyssä alkaa klo 13, toinen klo 15 ja viimeinen kolmas klo 17. Opastuksiin on vapaa pääsy eikä niihin ole ennakkoilmoittautumista, tervetuloa! Myös näyttelyihin on vapaa pääsy koko päivän.

Taju Sallisen akvarelleja. Kuva Marjo Ahola.

Urho Lehtisen "mummomuotokuva" ja Ina Sjöströmin rantamaisema.
Kuva Marjo Ahola.

Suomen kuvataiteen päivää vietetään Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä 10. heinäkuuta. Ehkä Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin modernistinen kuvataiteilija Helene Schjerfbeck syntyi Helsingissä vuonna 1862. Hän kuoli Saltsjöbadenissa Ruotsissa vuonna 1946.


Suomen kuvataiteen päivänä toivotaan liputusta päivän kunniaksi. Päivä ei kuitenkaan ole varsinainen virallinen liputuspäivä, vaikka mm. Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry. yhdessä Tammisaaressa toimivan Helene Schjerfbeck -seuran kanssa on ajanut asiaa jo useamman vuoden ajan.

Tervetuloa taidemuseolle (Kuhnamontie 1, Äänekoski) keskiviikkona 10.7. juhlistamaan Suomen kuvataiteen päivää. Ovet avoinna klo 12-18 ja Suomen lippu salossa.

Edit. Kiitos kaikille opastuksiin osallistuneille, teitä oli ilahduttavan paljon!