tiistai 22. lokakuuta 2013

Museoiden myöhäisillat

Viime vuonna (2012) vietettiin museoiden kansainvälistä teemavuotta otsikolla "Museums in a Changing World, New Challenges, New Inspirations". Museot ovat tulleet siis tienhaaraan, jossa olisi tarrattava muuttuvan maailman haasteisiin ja tiukasti. Lontoon museot ja galleriat ovat etunenässä ryhtyneet tarvittaviin toimenpiteisiin kehittämällä konseptin, jolla asiakkaita houkutellaan mukaan museoiden toimintaan - nimenomaan asiakkaiden vapaa-ajalla eli iltaisin.

10.10.2013 Suomen museoliiton P.S -blogissa Heini Huhtinen kirjoittaa lontoonkielisten museoiden ja gallerioiden myöhäisilloista mielenkiintoisesti. Kulttuuripolitiikan opiskelija Huhtinen on lähestulkoon hullaantunut tähän uuteen toimintamalliin, joka elävöittää museoiden iltoja mm. luentojen, keskutelutilaisuuksien ja työpajojen merkeissä. Uusinta uutta ovat baari- ja diskoillat sekä pop up -ravintolat. Galleriat ovat kehitelleet oman konseptinsa, vapaamuotoiset galleriavaellukset, joilla ei ole määrättyä alku- tai päätepistettä vaan ideana on vaeltaminen kohteesta toiseen ja siinä sivussa sosiaalinen kanssakäynti.

Kyynikot heräävät vastustamaan museoiden toiminnan kallistumista ilta-aikaan, kuinka käy esim. koululais- ja päiväkotiryhmien vierailujen, sillä työntekijöiden työaikaa ei voi venyttää kokonaiseksi kellonympärykseksi. Kyynikon kannattaisi muistaa, että yhteispelillä moni asia lutviutuu. Meilläkin on järjestetty parin viime vuoden aikana iltaisin ja viikonloppuisin mm. useampi konsertti, muutama lasten taidesuunnistuspäivä työpajoineen, erinäisiä taiteilijatapaamisia työnäytöksineen ja kansallispukutuuletuksia. Pop up -ravintola järjestyi museon auditorioon valtakunnallisena ravintolapäivänä 19.8.2012. Monimuotoisesta tarjonnasta huolimatta asiakkaat eivät näytä sisäistäneen jäykähkön ilmapiirin omaavia museoita "kansakunnan letkeiksi olohuoneiksi". Baarit ja diskoillat ovat toki meilläkin vielä koke(ile)matta mutta ans kattoo ...