Cityhirvet sun muut

Hirvaskankaalle nelostien (lähes)varteen on ilmestynyt varsinainen ilmestys, Kortteen teräksestä taiteiltu Cityhirviperhe. Perhe on paikallislehdestä lukemani tiedon mukaan osa Hirvaskankaan alueen kehittämistä. Hyvä niin. Tosin mieleen nousee monta muuta kohdetta, johon veistoksesta maksettu kauppahinta olisi tuonut kummasti helpotusta. Ja tällä en mitenkään tarkoita taidemuseon kokoelmien kasvattamista kuten joku lehden lukija rohkeni jo epäillä. Toki Äänekosken taidemuseolla on vuonna 2009 vahvistetun kokoelmapoliittisen ohjelman myötä vastuu kokoelmien kartuttamisesta, dokumentoinnista, säilyttämisestä, turvaamisesta, kokoelmien esilläpidosta, lainaamisesta ja sijoittamisesta. Eli paljon vartijoiksi meidät kaksi museoammattilaista on uskottu.

Tässä lienee muutama sana paikallaan selvennykseksi taidemuseon kokoelmien esilläpidosta ja sijoittamisesta. Taidemuseon tarkoituksena ei todellakaan ole haalia taideteoksia varastoonsa tai näyttelytiloihinsa vaan ensisijaisena tarkoituksena on sijoittaa kaupungin omistamat teokset kaupungin julkisiin tiloihin eli sinne, missä asukkaat teoksiin - positiivisessa mielessä - törmäävät. Varastossa on varsin pieni määrä teoksia, jotka eivät ole tällä hetkellä esillä. Ne odottavat huoltoa, kunnostusta tai konservointia.

Toukokuussa 2013 palautimme Telakkakadun koululle kunnostettuina ne 14 teosta, jotka oli tuotu suurremontin alta turvaan taidemuseon varastoon. Joulukuussa 2012 sijoitimme 11 juuri hankittua öljyvärimaalausta vanhusten asumisyksikköön Suolahteen, tammikuussa 2012 sijoitimme 15 teosta perheneuvolan asiakas- ja työtiloihin. Vanhan postin tiloihin mielenterveyspalveluihin sijoitimme kesällä 2010 runsaat 20 teosta, jotka oli saatu inventoitua ja kunnostettua. Viime viikolla kyseltiin taidetta Köminharjun vanhainkotiin Konginkankalle asukkaiden, työntekijöiden ja vierailijoiden iloksi. Tarjosin sinne heti muutamia kiinnostavia öljyvärimaalauksia, jotka liittyvät erityisesti Konginkankaaseen.

Taideteokset eivät siis jää taidemuseolle neljän seinän sisään vaan ne pyritään sijoittamaan nopealla aikataululla eteenpäin kokoelmapoliittisen ohjelman mukaisesti: " Ensisijaisia sijoituskohteita ovat uudisrakennukset, remontoidut tilat ja ne laitokset, joissa ei mahdollisesti entuudestaan ole taideteoksia. Taideteosten valinnasta ja sijoittamisesta niille sopiviin paikkoihin olosuhteet huomioiden vastaa taidemuseo. Julkisten tilojen teoksia pyritään vaihtamaan viihtyisyyden parantamiseksi ja teosten säilymisen turvaamiseksi."

Cityhirviperhe pysynee kuitenkin sijoillaan Hirvaskankaalla. Antakoon se viihtyisyyttä ikivanhalle kauppapaikalle, josta on kehkeytymässä paikkakunnan maamerkki.

Kesän 2013 näyttely: Ammattiasuista salonkipukuihin - muotitaiteilija Riitta Immonen (1918-2008)

Tadaa! Kesänäyttelymme avautui lopultakin 5. kesäkuuta. Viimeiset viikot paiskittiin tosissaan töitä, puettiin nukkeja, järjesteltiin niitä sopiviin ryhmiin, rakennettiin vitriineihin pieniä, mielenkiintoisia koosteita, silitettiin, suoristettiin, puhdistettiin ja kiillotettiin. Välillä tuntui, että ajatus oli hukassa ja oli hengähdettävä hetkeksi miettimään näyttelyn "punaista lankaa".

Kaikki taisi kuitenkin olla kohdallaan, sillä avajaisten palaute oli yksinomaan positiivista. Tuntui hyvältä mielettömän työmäärän jälkeen. Toivottavasti kesän aikana moni muodista ja nimenomaan suomalaisesta muodista kiinnostunut löytää tiensä tähän näyttelyyn, johon on asetettu esille 36 asukokonaisuutta sekä lukuisasti kirjontaan liittyvää materiaalia. Tervetuloa siis 5.6.-30.8. ti-pe klo 12-18 ja la-su klo 12-16. Juhannuksena avoinna toisena juhannuspäivänä 23.6.klo 12-16.

Vas. emännänpuku 1960-70-luvun vaihteesta, pallokuvioinen paitapuku 1970-luvulta, pellavajakkupuku 1990-luvulta sekä oik. paitapuku qianaa eli silkkimäistä polyamidia 1970-luvun lopulta.



Näyttävässä iltapukuosastossa vas. konekirjottu sivurusetillinen silkkibrokadi-iltapuku 1960-luvulta, tummanvioletti silkkisatiini-iltapuku jossa 1950-luvulle ominaista epäsymmetristä kirjontaa, 1940-luvun lopulta vihertävä moaree-iltapuku jonka etumuksessa helmi- ja paljettikirjontaa, ruutukuvioinen sametti-iltapuku 1970-luvulta ja oik. silkki-iltapuku 1940-luvun lopulta.



Pikkuiltapukuosastossa vas. sinikuvioinen puuvillavoilee-puku 1960-luvulta, valkoinen Swarovski-kristallein koristeltu mohairpitsipuku 1960-luvulta, takana vas. kellertävä silkkiorganzapuku 1960-luvulta sekä kultanauha-applikoitu puku 1970-luvulta. Oik. tummansininen zibelin (silkki-villa) puku 1960-luvulta, hihoissa helmi-, kristalli- ja metallipitsikirjontaa.

Konekirjottu silkkibrokadi-iltapuku, viitta ja iltalaukku 1960-luvulta. Miehustaa kirjottu lasihelmin ja strassein kankaan kuvioita mukaellen.

Yksityiskohta zibelinpuvun hihan kirjonnasta.

Yksityiskohta Kuutamosonaatti-puvun hihan kirjonnasta, jossa on käytetty strasseja, helmiä ja hopealankaa. Puvun väri off white, kangas samaa silkkiä kuin Belgian kruununprinsessa Fabiolan hääpuku joulukuussa 1960.



Juhlavat mikroshortsit jerseytä 1960-70-luvun taitteesta. Lahkeen suut kirjottu helmin, metallipitsein ja paljetein.








 

Torsoarmeija valmiina palvelukseen

Oheinen museonjohtaja Pekka Soinisen ottama kuva on odottanut jo tovin pääsyään museon blogiin. Huhtikuun loppu ja toukokuun alku on ollut vain niin mahdottoman kiireistä aikaa, että kirjoittaminen on valitettavasti jäänyt taka-alalle. Kevät on museoissa aina koululaisryhmien "kulta-aikaa", eikä tämä kevät ole ollut poikkeus.

Onneksi kuitenkin kesänäyttelyn rakentaminen on vauhdissa. Torsot saapuivat  hyvissä ajoin, ja toukokuun alussa kävimme hakemassa Helsingistä farmariautolastillisen pukuja, asusteita ja kaikenlaista pikkumateriaalia kuten helmiä, paljetteja, kristalleja ja kangasmalleja. Näyttelykuvat on valittu ja tekstitkin ovat lopulta tarkastettavana. Tulevalla viikolla aloitamme torsojen pukemisen, tosin joitakin mallimitoissaan (86-68-90) :) olevia torsoja on hieman "topattava", jotta upeimmatkin juhlapuvut pääsevät niissä oikeuksiinsa.

Tervetuloa kesällä katsomaan, mitä me olemme saaneet täällä aikaan. Näyttely on avoinna keskiviikosta 5.6. alkaen ti-pe klo 12-18 ja la-su klo 12-16, pääsymaksua 3/2€. Näyttely on suljettu juhannuksena 21.-22.6. ja viimeinen aukiolopäivä tänä kesänä on perjantai 30.8.




Torsoarmeija odottamassa pukemista tulevaa kesänäyttelyä varten.



Puoli kuuta krookuksista

Krookuksistako puoli kuuta kesään? Huomasin eilen kymmenittäin krookuksia, mitä kauneimpia kevään ja alkavan kesän airuita, kirkonmäen eteläisellä rinteellä. Auts! Kesää kohti ollaan siis menossa, ja kesänäyttelyn suunnittelun ja toteutuksen onkin pyörittävä jo vinhasti ajatuksissa.

Pitkään on pitänyt pysyä vaiti, vaikka olisin niin mielelläni kertonut jotain tulevasta niille monille museomme ystäville, joita olen kevään mittaan tavannut. Tällä viikolla asiat ovat kuitenkin edenneet niin mallikkaasti, että voin julkistaa kesän teeman, pitkään hellimäni ajatuksen esitellä paikallista käsityötaitoa ja osaamista, joka on saanut tunnettavuutta ja arvostusta valtakunnallisestikin.

Riitta Liisa Närhi (1918-2008) oli sukujuuriltaan keskisuomalainen, vaikka syntyi Ilomantsissa. Kouvolan, Rantasalmen ja Mikkelin kautta perhe palasi keskiseen Suomeen ja asettui asumaan Äänekoskelle keväällä 1937. Äänekoskesta tuli seuraavien vuosien aikana merkittävä tekijä nuoren suunnittelijan elämässä. Riitta Liisa Närhi tunnetaan paremmin nimellä Riitta Immonen. Hän näet avioitui huhtikuussa 1944 kitarataiteilija Viljo Immosen kanssa.

Äänekosken taidemuseo esittelee kesän 2013 näyttelyssään muotitaiteilija Riitta Immosen tuotantoa, naisten juhla- ja työasuja. Ilman ulkopuolista apua näyttelyn kokoaminen ei olisi mitenkään mahdollista. Olenkin saanut korvaamatonta apua Helsingin yliopiston käsityötieteen laitokselta FT Ritva Koskennurmi-Sivoselta sekä Helsingin yliopistomuseolta kokoelmapäällikkö Jaana Tegelbergiltä.

Olemme siis täällä töissä "täpinöissämme". Lohikari Oy:ltä on tilattu 20 kpl jalustallisia naisen torsoja, ja näyttelytilan ikkunoihin asennutetaan UV Museokalvot, jotka suojaavat tehokkaasti UV-säteiltä ja osittain myös haalistumiselta. Lähdemme henkilökohtaisesti pakkaamaan ja noutamaan lainattavat asut ja asusteet Helsingistä ja rakentamisen makuun pääsemme toivottavasti viimeistään viikolla 19. Jään odottamaan kesän uutta kävijäennätystä ...

Pääsiäistä päin

Taidemuseon pääsiäisnäyttely MUNAN KUORET - koristekuvioita ja värien symboliikkaa esittelee kolmen taitajan, Sirpa Hasan, Elina Jurvelan ja Päivi Pullin koristelemia munia. Näyttely on avoinna sunnuntaihin 7.4. saakka ma-pe klo 12-15 ja su klo 12-16. Itse pääsiäisen ajan 29.3.-1.4. näyttely on kuitenkin suljettu. Työnäytöksessä ma 25.3. klo 12-15 Elina Jurvela kuvioi ja värjää munia perinteisellä pisanka-tekniikalla.

Elina Jurvelan ja Päivi Pullin koristelemia origami-munia, jotka on päällystetty japanilaisella washi-paperilla, lakattu ja viimeistelty nauhoin ja helmikoristein.





Elina Jurvela (vas.) ja Päivi Pulli taidemuseon auditoriossa sunnuntaina 17.3. kuvioimassa ja värjäämässä munia perinteisellä pisanka-tekniikalla. Tosin perinteistä poiketen he käyttävät modernia sähköllä toimivaa kistkaa, johon palastellaan valmiita vahatikkuja. 

Päivi Pullin koristelemia perinteisiä ukrainalaisia munia, joissa koristeina mm. aurinko- ja peura-aihe. Aurinko symboloi elämää, kasvua ja onnea. Eläinkuvioilla uskotaan olevan myönteinen vaikutus terveyteen.

Venäläinen maalauskoristeltu puumuna, Maatuska,  Päivi Pullin laajasta kokoelmasta.

Pisanka-tekniikalla koristeltuja munia. Aiheina mm. kehät, auringon kehrät ja eläinhahmot. Ukrainalaisessa kansanperinteessä kehä on varmin suoja kaikelta pahalta. Voima on kehän jatkuvuudessa. Munan ympäri kiertävissä linjoissa ei ole alkua eikä loppua.

Munien tyhjennys tapahtuu vasta koristelun jälkeen. Poralla (oik.) porataan reikä munan tylppään päähän ja itsekehitellyllä ruiskulla (vas.) paineistetaan munamassa ulos munasta.

Pisanka-tekniikan esittely muna munalta: Valkoiselle munalle tiputellaan tuohuksesta sulaa mehiläisvahaa munan korkeimmalle kohdalle, jolloin vaha ei lähde valumaan vaan jähmettyy pyöreähköksi pisteeksi. Vahauksen jälkeen kasto keltaiseen väriliemeen, jonka jälkeen uusi vahaus keltaiselle pinnalle. Seuraavaksi kasto punaiseen väriliemeen ja jälleen pisteiden vahaus. Vahauksen jälkeen kasto vihreään väriliemeen ja pisteiden ympärille terälehtien vahaus kistkalla. Lopuksi munan upotus mustaan väriliemeen. Vahaus poistetaan joko kynttilän liekillä kuumentaen tai uunissa miedossa lämmössä. Muna pyyhitään puuvillakankaalla puhtaaksi ja haluttaessa lakataan.

Musta väri mielletään yleensä negatiiviseksi, mutta perinteisessä ukrainalaisessa munan maalauksessa musta symboloi pysyvyyttä ja ikuisuutta, se suojaa pahuudelta ja kunnioittaa edesmenneitä sieluja.

Päivi Pulli lisäämässä uutta vahakuviota jo kerran värjätylle munan kuorelle.

Kuviointiurakka aloitetaan yleensä luonnostelemalla munan kuorelle haluttu aihekokonaisuus. Vahaus tapahtuu luonnospiirroksen mukaisesti ja värjäys aloitetaan vaaleimmalla värisävyllä, josta koristekuvioiden lisäysten myötä siirrytään tummempiin värisävyihin. Ja jollei värisävy miellytäkään silmää, niin se voidaan poistaa käyttämällä muna etikkapesussa ja siten vaihtaa munan väritystä.

 Paperisiin käsipyyhkeisiin on hyvä kuivata muna heti, kun se nostetaan lusikalla väriliemestä. Hansikkaita voi halutessaan käyttää suojana, etteivät kädet värjäänny.



Kaikki kuvat ovat tyttäreni Katrin ottamat sunnuntain työnäytöksessä. Elina Jurvelalta ja Päivi Pullilta on saatu lupa kuvien julkaisemiseen.

Tavoitteita(ko)

Suomen museoliiton sähköinen uutiskirje ilmestyi viikolla 8, juuri ansaitun talviloman kynnyksellä. Bongasin uutiskirjeestä yhden varsin mielenkiintoisen asian, joka sai tunnetusti vilkkaan mielikuvitukseni pyörimään yhä vinhemmin ...

Suomen museoliiton toiminnan alkamisesta tulee kuluneeksi tänä vuonna 90 vuotta. Juhlavuoden tavoitteena on kääntää museokävijöiden määrän pysähtynyt kehitys kasvuun. Tavoitteeksi on asetettu miljoona (!!!) uutta kävijää ja museon palveluiden käyttäjää vuoteen 2015 mennessä. Samaan hengenvetoon etsitään uusia malleja ja ajatuksia hyväksi havaituista markkinointi- ja viestintäkeinoista museoalalta sekä sen ulkopuolelta. Jess, jess, hieno tavoite, jonka eteen kannattaa tehdä työtä! Onhan jo aikaa sitten todettu, että museokäynnit toimivat terapeuttisella tavalla, jopa kohonnut verenpaine saadaan laskemaan museovierailun myötä. Mutta tunnistetaanko ja tunnustetaanko museokäynnin terapeuttisuus paikallisissa päättävissä elimissä? Muutama viikko takaperin työpöydälleni oli ilmestynyt kiinnostava printti kaupungin suunnittelukauden 2013-2017 tavoitteista kulttuuritoimen osalta. Sen mukaan vuonna 2013 taidemuseolla on 1-2 vaihtuvaa näyttelyä. Mittariksi on määritelty, että näyttelyiden määrä on tavoitteiden mukainen, että kävijämäärät mitataan ja arvioidaan.

Kiehahdin, siis mitkä kävijämäärät? Jos / kun siis taidemuseolla järjestetään vain 1-2 vaihtuvaa näyttelyä vuodessa, niin kävijämäärät tulevat laskemaan rajusti, ei olisi mitään mitattavaa tai arvioitavaa. Tähän saakka museolla on ollut vähintään neljä vaihtuvaa näyttelyä vuoden aikana, ja kävijämäärät ovat olleet mukavasti kasvussa, kuten blogini alkajaisiksi tammikuussa kirjoitinkin. Kuinka saada näyttelyihin uusia kävijöitä, jos todellakin voidaan koota enintään kaksi vaihtuvaa näyttelyä per toimintavuosi? Eivät käy yksiin kaupungin kulttuuritoimen ja Suomen museoliiton vuoden 2013 tavoitteet, eivät sitten mitenkään.

Sitten rupesi huvittamaan ja lopulta naurattamaankin: ne kaksi tavoitteen mukaista vaihtuvaa näyttelyä kun on järjestetty ja pidetty jo huhtikuun alkuun mennessä! Kävijäbarometri osoittaa tässä vaiheessa kävijäennätystä jo tammi-helmikuulta. Sirpa Hasan batikkitöistä on käynyt nauttimassa runsaat 350 vierailijaa, ja odotan vielä viimeisellä aukioloviikolla paikalle ainakin muutamaa päiväkoti- ja yläkoululaisryhmää. 400 kävijän raja tulee rikkoutumaan leikiten. Batikkitöiden jälkeen 13.3.-7.4. ovat vuorossa värikkäät Pisanka-munat ja pääsiäisen teema, joiden uskon myös osaltaan kasvattavan museon kävijämäärää muutamalla sadalla. Ensimmäisen vuosineljänneksen tulos lienee siis vahvaakin vahvemmin positiivinen. Toisen, kolmannen ja neljännen vuosineljänneksen tuloksia jään odottamaan "kauhunsekaisella mielenkiinnolla". Yritän kuitenkin samalla muistaa, että kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaupungin palveluiden toiminnan tavoitteet sitoviksi talousarviovuonna 2013 mutta sitä seuraavat vuodet ohjeellisiksi. Eläköön tämä pienenpieni ero!

Takana pettymysten viikonloppu

Lauantaiaamuna lähdin tyttären kanssa hyvillä mielin työpaikalle taidemuseolle. Edessä oli useamman tahon kanssa sovittu poikkitaiteellinen lapsiperhetapahtuma. Viime vuonna tapahtuma keräsi huikeat 80 kävijää, se sai kiitosta ja sille toivottiin jatkuvuutta. Lauantaina museolla oli tarjolla Sirpa Hasan ohjaama taidetyöpaja, jossa askarreltiin taidekaukoputki näyttelysuunnistusta varten. Suunnistuksessa etsittiin batikkinäyttelyn töistä eläimiä ja niiden jättämiä jälkiä. Välillä pysähdyttiin kuuntelemaan Ala-Keiteleen musiikkiopiston oppilaiden ja opettajien musiikkiesityksiä ja soitinesittelyjä. Oboe ja kantele tulivatkin mukavasti siinä sivussa tutuiksi. Suunnistuksen jälkeen saattoi vielä jäädä ottamaan kasvomaalauksen, jota MLL:n paikallisyhdistyksen aktiivit olivat taiteilemassa. Kaiken tekemisen välillä tarjoiltiin lapsille mehua ja keksejä. Mutta missä olivat kävijät? Porukalla siinä ihmeteltiin kävijöiden vähäistä määrää, sillä edellisvuoden positiivinen palaute oli nostanut odotukset korkealle. Merkitsin kävijämääräksi lopulta 31.

Sunnuntaina taidemuseon tapahtumat saivat jatkoa, kun taiteilijatapaamisessa Sirpa Hasa esitteli batikkinäyttelynsä ja kertoi batikin valmistamisesta Ghanassa, Indonesiassa ja Lounais-Kiinassa. Sirpa oli tuonut mukanaan matkoiltaan hankkimia batikkikankaita, joiden valmistusprosessit olivat mielenkiintoista kuultavaa. Sirpalla oli mukanaan myös vahanlevityskyniä ja -pensseleitä sekä koristeellisia kuparileimasimia. Olin optimistisesti odottanut runsasta osallistumista tilaisuuteen, joka oli ainutkertainen. Pettymys oli täten melkoinen, kun kirjasin päivän saldoksi 12 kävijää.

Yritän ymmärtää, että lauantain lapsiperhetapahtumasta vei voiton kaupallinen laskiaistapahtuma ilmaisine hernekeittoineen, liukureineen sekä tasatuntiarvontoineen. Mutta sittenkin, onko paikkakunnan taide- ja kulttuuritarjonnan hyväksikäyttö todellakin vielä niin lapsenkengissä, että kaupalllisuus vie voiton. Yritän uskoa, että vasta kolmas kerta toden sanoo, eli ensi vuonna tapaamme jälleen - näin uskoivat ainakin musiikkiopiston väki ja MLL:n naiset. Ehkä minäkin tästä vielä toinnun ja sytyn ajatukseen perinteisestä kulttuuri- ja taidetapahtumasta talven keskellä. Yritän myös ymmärtää, että batikin maailma on meille suomalaisille sen verran vierasta ja perinteestä poikkeavaa taiteen tekemistä, ettei se välttämättä jaksa kiinnostaa. Mutta ...  meillä pitäisi kuitenkin olla tervettä uteliaisuutta kaikkea uutta ja ennennäkemätöntä kohtaan, niin että kehittyisimme ja kasvaisimme ihmisinä. Ei sen enempää eikä sen vähempää.