torstai 22. joulukuuta 2016

Hyvää loppuvuotta ja erityisen hyvää alkavaa uutta vuotta 2017!

En voi käsittää, kuinka nämä viime viikot ovat kadonneet käsistä kuin lentohiekka. Toki olen hoitanut vuodenvaihteen perinteisiä toimisto- ja laskutusasioita kuntoon ja valvonut Juuret-näyttelyä iltapäivisin, mutta kuitenkin...


Taidemuseolla ei siis ole eletty hiljaiseloa, vaan pitkästä aikaa meillä on vaihtuvissa näyttelyissä ollut tarjolla katsottavaa, kuunneltavaa ja jopa toimintaa interaktiivisen Juuret-näyttelyn tiimoilta. Näyttely jatkaa valokuvataiteen teemavuottamme vielä tammikuulle 2017. Museon ovet ovat avoinna joulun välipäivinäkin  (ti, ke, to) normaalisti 27.-29.12. klo 12-15 sekä 3.-5.1. klo 12-15.



Taidemuseon pihaympyrä näyttää näin ihanan taiteelliselta, kun piharakennuksen kuviskoululaiset kirmailivat alkutalvesta ensi lumilla. Kuva Marjo Ahola.


Erityisen iloinen olen siitä, että museomme aloittaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden toiminnallisesti. Torstaina 5.1. loppiaisaattona klo 11-15 Juuret-näyttelyn työryhmä Päivi Aura, Outi Heinonen, Emmi-Inkeri Rimpilä ja Tuuli Vuorinen-Oras saapuu museolle, ja päivän ohjelmassa on Vedic Art-, tanssi-, muotoilu- ja kuvatyöpajoja, joihin ei ole erillistä ennakkoilmoittautumista. Tapahtumaan (+ näyttelyihin, tietty) on vapaa pääsy, ja museo tarjoaa työpajoihin osallistuville pientä välipalaa. Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi taiteen ja kulttuurin pariin heti uuden vuoden 2017 alkajaisiksi :) Sitä ennen kuitenkin toivotan teille ihan jokaiselle, hyvät taidemuseon blogin seuraajat, ihanan tunnelmallista ja rauhaisaa joulua ja riemullista alkavaa uutta vuotta 2017!