Palautetta oranssiin laatikkoon

Kyllä se on kummaa, kuinka vaikeata on ottaa vastaan kiitosta ja kehuja. Useasti sitä miettii, josko kiitoksiin olisi "koira haudattuna". Kesänäyttelyn päätyttyä syvennyin saatuun palautteeseen: yhtä vaille positiivista. Ja se yksikin epäilyksenalaista sotkua ja paperin nurkassa tuherrus p----aa. Tämä yksi ja ainoa lappunen laittoi miettimään. Mitä olimme tehneet väärin? Mitä pitäisi jatkossa tehdä toisin?

Näyttelyn suunnittelussa on ensisijaisen tärkeää huomioida asiakkaat eli se kohderyhmä, jolle ripustus tarjoillaan ja erityisesti se kohderyhmä, jolle ripustus haluttaisiin tarjoilla. Tutkimusten mukaan näyttelyssä kävijä on keski-ikäinen, eteläsuomalainen, kouluttautunut naishenkilö, ja tilanne on pysynyt hälyttävän kauan tismalleen samana. Missä miehet, nuoret ja lapset luuraavat? Tiedän, ettei kaikkia voi miellyttää eikä se ole tarpeenkaan mutta kuitenkin. Tulevaa näyttelytarjontaa on siis tarkasteltava uusin silmin ja sitä kautta löydettävä uudet potentiaalit asiakkaat. Tässäpä meille ihan riittävästi työsarkaa.

Positiivinen palaute on mannaa korville ja mielelle, mutta se ei laita uudistuksen rattaita pyörimään. Niin se vain on. Sitä luulee olevansa täydellisen ammattitaitoinen ja luova eikä tunne tarvetta muuttaa toimintatapojaan. Onneksi täydellisyyden kuplan voi puhkaista juuri tällainen paperin nurkan tuherrus. Oikeastaan olenkin siitä hyvin kiitollinen.

Entäs se positiivinen palaute? Tässä joitain katkelmia teillekin hetkellisesti nautittavaksi: "kunniaksi järjestäjille sekä Äänekosken kaupungille", "Väinö Hämäläisen tuotannon laaja-alaisuus ja taitavuus pääsevät oikeuksiinsa", "rehellistä kultakautta Suomesta, pidin erittäin paljon - lisää tällaista", "ihania lapsuusmuistoja - Ihmeellisen kalaretken tauluja jäin kaipaamaan"sekä "melkein kaikki työt yksityiskokoemista eli niitä ei ole voinut juuri aiemmin nähdä, jatko Jyväskylään?"

Siirrän jokaisen oranssiin laatikkoon pudotetun palautteen näyttelymappiin arkistoitavaksi. Tiedä, vaikka joku innostuisi joskus tekemään palautteista suurempaakin tutkimusta.

Kesänäyttelyn saldo 893 kävijää

Kesänäyttelymme taidemaalari Väinö Hämäläisen tuotannosta päättyi suunnitelmien mukaisesti 31.8. Kävijämäärä jäi jonkin verran alle tuhannen, mikä tietysti harmittaa, kun esillä oli sellaisia teoksia, joita ei todennäköisesti tulla näkemään ihan lähitulevaisuudessa uudemman kerran. Toki vielä eilenkin tuli puhelu, jossa kyseltiin aukioloaikoja Hämäläisen näyttelyyn! Tällä kertaa kuitenkaan mattimyöhäiset eivät enää ennättäneet paikalle, suurin osa teoksista kun on jo pakattu paluukuljetuksia varten. Tänään lähti kuorma Mikkeliin, Lapinjärvelle ja Kellokoskelle, huomenna Kuortaneelle ja torstaina Ouluun. Taidemuseon seinät ovat tyhjentyneet pikku hiljaa kuin varkain, ja syksyn on aika astua kuvioihin.

Museoiden tehtäviin kuuluu paljon muutakin kuin vain ja ainoastaan näyttelyiden suunnittelua ja rakentamista. Kulisseissa tapahtuu jatkuvasti monenmoista. Julkisten kokoelmien teosinventointi jatkuu, samoin teossijoitusten sopiminen kaupungin eri yksiköiden kanssa. Juhani Petäjäniemen kunnostettu triptyykki odottaa kuljetustaan Telakan koululle Suolahteen, mielenterveys- ja päihdepalvelujen tilat uudella terveysasemalla kaipaavat taidetta, Kuhnamon Päiväkeskuksen seinille on poimittu perinteistä esittävää taidetta, joka miellyttää erityisesti senioreiden silmää. Muutama grafiikan vedos odottaa kehystystä ja muutama öljyvärimaalaus asiantuntevaa homepuhdistusta. Olen myös pyöritellyt mielessäni ajatusta piirrosjumppapajoista, joissa osallistujat pystyisivät rauhoittumaan ja rentoutumaan arjen paineiden vastineeksi. Syksy on monen uuden alku, myös museomaailmassa.

Näyttelyiden osalta kuljemme etuajassa kuten muodissa - muotimaailmassa mennään jo ensi kevään trendeissä. Itse kävin eilen keskusteluja kahdesta tulevasta näyttelystämme, joista toinen sijoittuu lokakuulle 2015! Kevät 2015 alkaa olla jo "pulkassa" ja kesän tarjontaakin tässä kovasti pohditaan. Vaihtuvien näyttelyiden lisäksi olemme suunnittelemassa myös perusnäyttelyn uudistamista. Neljä kesää nähnyt perusnäyttely on tullut tiensä päähän. Onneksi meillä on Toivo Parantaisen taidemuseosäätiön kokoelma, josta ammentaa uutta materiaalia varsin kivuttomasti :)