keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kurkkusalaattikuosit, turkissomisteet ja niitit

Syksyä pukkaa päälle, vaikka kesäisen lämmintä säätä on luvattu koko viikolle, ja aurinko paistaa tällä hetkellä lähes täydeltä terältä taidemuseonkin ikkunoihin. Kesänäyttely muotipukuineen vetelee viimeisiään, perjantaina 30.8. ovet sulkeutuvat mutta onneksi vain pariksi viikoksi, syysnäyttelyn rakentamisen ajaksi.

Syksyn 2013 muoti ei poikkea juurikaan syksyn 2012 muodista. Murretut värit palaavat ja musta pitää pintansa. Uutuutena näen kuitenkin turkissomisteet ja niitit. Niittejä voisi melkein verrata hopealanka-, paljetti- tai strassikirjontaan tai metallipitsikirjontaan, joita Riitta Immonen suosi suunnittelemissaan iltapuvuissa ja pikkuiltapuvuissa. Ne kun kaikki tavallaan antavat kannettavalle asulle särmää. Italian lomaviikolla elokuun alussa törmäsin todella monenkirjaviin niittilaukkuihin, myös iltalaukkuihin. Maanantaina Helsingin vaatekauppoja kierrellessäni törmäsin yllättäen kevennettyihin untuvatoppatakkeihin ja monenkirjavaan kerrospukeutumiseen, jotka saattaisivat olla Riitta Immosen kaltaisille esteetikoille kauhistuksia. Kerrospukeutuminen kun hävittää linjakkuuden ja naiseuden ääriviivat. Toisaalta se on armollinen kropan ylimääräisille senteille. Mene ja tiedä noita muodin kotkotuksia ...

Taidemuseolla siirrytään syyskauteen tiistaina 17.9. jolloin avautuu taidemaalari Päivi Reimanin näyttely "Keitele" - maisema- ja tunnelmakuvia Keitele-järven tuntumasta. Näyttely on omistettu taiteilijan vastikään edesmenneelle isälle Veikko Reimanille, jolle Keiteleellä oli suuri merkitys. Näyttely on avoinna 10.11.2013 saakka ti-ke-to klo 12-15 sekä su klo 12-16. Pääsymaksu 3/2 €.