Taidemuseon kesän 2014 vaihtuvissa näyttelyissä Väinö Hämäläinen (1876-1940) ja löytöretki maisemaan

Pasuunapelimannit ilahduttivat avajaisyleisöä Reijo Suutalan (oik.) johdolla 5.6.2014. Muut pelimannit vas. Juha Hintikka, Eero Lahti ja Kyösti Järvikallio. Reijo Korhonen jää kuvassa kulman taakse.

Taidemuseon kesänäyttely on viimeinkin saatu avattua yleisölle viime perjantaina 6.6. Aikataulun kanssa teki tällä kertaa todella tiukkaa, sillä viimeiset teokset haettiin Etelä-Suomesta viikkoa ennen avajaisia. Olen erittäin kiitollinen kaikille niille yksityishenkilöille, jotka raatsivat lainata neljäksi, jopa viideksi kuukaudeksi tauluja seiniltään. Onpa siinä erilainen kesä näillekin lainaajille! Toivottavasti monet heistä tulevat tutustumaan näyttelyyn ja näkevät omistamansa taulut aivan uudessa valossa ja ympäristössä.

Taidemaalari Väinö Hämäläinen (1876-1940) on melko tuntematon suuruus Keski-Suomessa, vaikka hänen sukujuurensa ulottuvat syvälle niin Sumiaisten Lohilahteen kuin Konneveden Siikakoskelle. Isoisä Johan Gabriel Hämäläinen (1800-81) oli lähtöisin Lohilahden Anttilan talosta. Hän meni naimisiin Konnevedelle Pynnölän talon Pirkkalan torpan tyttären Anna Leena Pynnösen (1806-88) kanssa. Heidän poikansa Lauri (1832-88), Väinö Hämäläisen isä, teki nousujohteisen uran torpan pojasta Helsingin Vanhan kirkon urkuriksi suoritettuaan musiikkitirehtöörin tutkinnon Tukholman kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa (1860-66).

Väinö Hämäläinen halusi alunperin myös suuntautua musiikin pariin, mutta nuoruudessa sairastettu tuhkarokko pahoine korvatulehduksineen oli johtanut heikentyneeseen kuuloon, ja hänen oli jätettävä opinnot Robert Kajanuksen orkesterikoulussa. Lienee ollut onni onnettomuudessa, että Väinö Hämäläinen sai isäpuolekseen taidemaalari Albert Gebhardin tämän mentyä naimisiin Väinön leskeksi jääneen Emma-äidin kanssa vuonna 1891. Isäpuoli antoi pojalle yksityisopetusta korostaen vesivärimaalauksen tärkeyttä. Väinön ensimmäinen tunnettu akvarelli Vene syntyikin Rautalammin kesänä 1896 isäpuolen ohjauksessa. Isäpuolen avustuksella Väinö Hämäläinen hyväksyttiin vuoden 1898 alussa Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun (Ateneumiin) ja suoraan sen viimeiselle kahdelle maalausluokalle. Tässä oli apuna todistukset taidosta ja kyvyistä sekä isäpuoli Albert Gebhardilta että tämän ystävältä, aikakauden johtavalta taidemaalarilta, Albert Edelfeltiltä.


Lapsia leikkimässä n. v.1906

Väinö Hämäläistä pidetään Suomen taiteen kultakauden (1880-1910) viimeisenä taiteilijana. Tunnetuimmat mestarit tuolta ajanjaksolta ovat kuitenkin Eero Järnefelt, Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonen, Väinö Hämäläisen lanko, joiden varjoon Väinö Hämäläinen on valitettavasti jäänyt. Itse hän onkin sanonut, että "on syntynyt liian myöhään". Hämäläinen tunnetaan suomalaisen luonnon taitavana tulkkina mutta myös lämminsydämisenä kodin ja perheen kuvaajana. Häneltä tunnetaan tällä hetkellä runsaat 2.000 teosta, mikä on suuri määrä siihen nähden, että hän oli kuollessaan vain 63-vuotias.

                                                         

Outi ja nukke v. 1913

Kankaankutoja v. 1910 (Helmi-vaimo Myllykylässä)



Taidemuseo esittelee kesällä 2014 runsaat 60 Väinö Hämäläisen teosta, joista hieman yli puolet on maisemamaalauksia ja loput henkilökuvia perheestä. Näiden lisäksi esillä on satukirjakuvituksia sekä Kotiliesi-lehden kansikuvia 1920-luvulta. Näyttely on avoinna 31.8. saakka ti-pe klo 12-18 ja la-su klo 12-16. Suljettu vain 20.-21.6. juhannuksena. Pääsymaksu 3/2 €. Tervetuloa löytöretkelle maisemaan!

Äiti ja poika hiekkarannalla v. 1914