perjantai 11. joulukuuta 2015

15.-17.12.2015 taidemuseolla glögiä, kirjamyyntiä ja tutustumista perusnäyttelyyn

Taidemuseo on elänyt näyttelytoiminnan suhteen poikkeuksellista hiljaiseloa koko tämän kuluneen syksyn. On ollut ideoinnin ja uuden luomisen paikka. Ja uutta onkin syntymässä. Vuosi 2016 tulee olemaan kamerataiteen erityinen teemavuosi, mihin on syynsä, varsin mielenkiintoinen sellainen. Itse ainakin olen taas kerran ihan täpinöissäni, joten kannattaa jäädä kuulolle :) Palaan asiaan tarkemmin heti alkuvuodesta.

Päätämme toimintavuoden uudella tavalla. Taidemuseo avaa ovensa viikolla 51 (15.-17.12.) ti-to klo 12-15 pop up -myymälänä. Myynnissä ovat kaupungin omakustanteiset paikallishistoriateokset, Veteraanimatrikkeli sekä Äänekosken 100-vuotisjuhlavalokuvateos (2011). Lisäksi tarjolla on Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyksen vastikään ilmestynyt Pässinrata sekä useamman edellisvuoden Pässinradat kuin myös Kömin Killan tuorein Kongintaival (2015) sekä edeltäjänsä, vuoden 2012 Kongintaival. Museon omia tuotteita ovat näyttelyjulkaisut ja -julisteet sekä kortit.

Ostosten lomassa (käteisostokset) voi nauttia mukillisen höyryävää glögiä ja tutustua kiireettä kesällä uudistettuun perusnäyttelyyn, joka esittelee keskisuomalaisia maisemia Kalle Carlstedtin ja Erkki Tantun silmin. Suurin osa esillä olevista luonnospiirroksista on lainaa Jyväskylän taidemuseon kokoelmista ja nyt ensi kertaa julkisesti esillä. Lämpimästi tervetuloa Äänekosken taidemuseolle (Kuhnamontie 1)! Tapahtumaan on vapaa pääsy :)